Proxy '98
Party Report
Submitted by MdZ (ΛΛdZ) on March 1 2018
Written by Pyksy
Party report - Finish
Proxy'99 -- Partytarina
Antti Pyykkö
Jotenkin näin siinä kävi:
On keskiviikko 7.4. ja aikaa Proxyihin on enää kaksi vuorokautta. Irkkailen
tavalliseen huolettomaan tapaani #amigafin-kanavalla, kun Timpsa sattuu
kysymään, voisinko lähteä seuraavana päivänä käymään hänen kanssaan
pakettiautollani pikaisesti Kokkolassa. Pitäisi kuulemma hakea
äänentoistolaitteita Proxyja varten. Suostuin, sillä en todellakaan
osannut aavistaa, mikä minua odotti.
Seuraavana päivänä sitten ajelin täältä Sievistä naapurikaupunkiin Kannukseen.
Timpsa selitteli puhelimessa melkoisen yksityiskohtaisia ajo-ohjeita
etsiessäni tietä Oravan talolle. "Joo, nyt on semmonen tiukka mutka oikeaam.
Ja nyt sä oot alamäessä, eikö niin? Nyt käänny vasemmalle." Perille
päästyäni vastaani ovelle kömpivät Timpsa sekä sangen unisen näköinen Duet.
Duetin kiskottua aamukahvit naamariinsa pääsimme roudaamaan kasan sekalaista
tavaraa partypaikalle Kannuksen vapaa-aikakeskukseen. Tietokoneita,
verkkokortteja, hubeja, switchi ynnä muuta. Kamat piilotimme erääseen
sivuhuoneeseen. Sitten paikalliseen sähköliikkeeseen, josta toimme mukanamme
muutamia kappaleita työmaakeskuksia ja ison kasan sekalaisia sähkökaapeleita.
Pitäähän partykansalle sähköäkin saada. Kello neljän maissa iltapäivällä
lähdimme viimein ajelemaan Timpsan ja Duetin kanssa kohti Kokkolaa.
Liike, josta Timpsa äänentoistoa aikoi vuokrata oli nimeltään Kokkolan
Laitevälitys, ja sijaitsi Ventuksentiellä. Sen enempää ei kukaan meistä
sitten liikkeestä tiennytkään. Kokkolaan päästyämme harhailimme päättömästi
ja yritimme etsiä kyseistä liikettä. Lopulta Timpsa kävi kyselemässä
lisätietoja jostakin paikallisesta liikkeestä. Selvisi, että etsimämme
pulju ei edes sijainnut Kokkolan keskustassa, vaan hieman syrjemmässä.
Liike kuitenkin löytyi lopulta, ja perille saavuimme jopa viisi minuuttia
ennen sulkemisaikaa. Liikkeessä Timpsa vielä mietiskeli hieman eri
vaihtoehtoja vuokrattavalle paketille. Sattuipa myös möläyttämään
laitteiden rikkoutumismahdollisuudesta, jonka johdosta liikkeen omistaja
alkoi näyttää melko hapanta naamaa. Mutta kummasti ilme hänelläkin kirkastui
Timpsan mainitessa sanan "vakuutus". Empivä kanta muuttui suoranaiseksi
tyrkytykseksi, ilmeisesti hyvien vakuutusrahojen toivossa. Kotvan
kuluttua saimmekin alkaa kanniskella 18" subbareita ynnä muuta kivaa
kellarikerroksesta pakettiauton kyytiin. Raskasta hifiä, täytyy myöntää.
Noin 51000 markan rojut ja 5 kilowattia kyydissämme lähdimme navigoimaan
takaisin Kannusta kohti.
Kannukseen päästyämme Timpsa tarjosi koko kolmikolle Proxy Organizingin
laskuun juhla-aterian paikallisella grillillä (3x tuplahampurilainen + 1,5l
kokista). Sitten ajelimme taas itse partypaikalle ja aloimme raahata
äänentoistoa sisätiloihin. Paikallisen puhelinyhtiön heputkin olivat käyneet
säätämässä nettiyhteydet kuntoon. Letku oli kyllä pelottavan hidas, vain 256
kilobittiä per sekunti. Timpsa osasi kertoa senkin, että Kannuksesta Kokkolaan
menee 155-megainen letku, mutta Kokkolassa ei yksinkertaisesti ollut
tarjota meille eteenpäin kaistaa kuin 256 kiloa. Proxyille piti alkujaan
tulla jopa 2Mbit/s letku, mutta Kokkolan päässä ei moista saatu ajoissa
valmiiksi rakennettua. Ilmeisesti kyseinen letku valmistuu vasta pari viikkoa
Proxyjen jälkeen. Joka tapauksessa kiertelimme Duetin kanssa pitkin
vapaa-aikakeskusta miettien käytännön järjestelyitä, kuten ovien
lukitsemista, kaapelien vetelemistä ynnä muuta. Iltasella sitten saapui
Ylivieskasta myös DJ-remmi paikalle lopun äänentoiston kera. Uurastus keveni
osaltamme hieman, sillä nyt meitä oli kolmen ihmisen sijaan jo viisi
heppua paikkoja järjestelemässä. Hiljalleen alkoi käydä selväksi, etten
pääsisi kotiin nukkumaan ainakaan seuraavaan neljään vuorokauteen. Alla
oli unta edellisestä yöstä vain noin kolme tuntia, ja väsymys alkoi painaa.
Mutta kun nukkumiseenkaan ei ollut aikaa, niin minkäs teet?
Yhdentoista maissa illalla totesimme Duetin kanssa ansainneemme lonkerot
paikallisessa räkälässä. Turha sitä on itseään työllä tappaa ennen
partyja. Tilanne oli vain sikäli ongelmallinen, että Timpsa oli meitä
edeltävät puoli vuotta varoitellut maistamasta tippaakaan alkomaholia
Proxyjen aikana, tai muuten hukka perii. Ratkaisu: Timpsan ei tarvitse tietää
asiasta. Päätimme vielä varmemmaksi vakuudeksi ajaa noin kilometrin matkan
partypaikalta keskustaan autolla, ettei vahingossakaan
tule juotua yhtä tuoppia enempää. Mutta pitihän se arvata, että kohta alkaa
kännykkä piristä ja Timpsa kysellä olinpaikastamme. Siinä yritin sitten
selittää, että "me ostetaan vaan tupakkaa, tullaan ihan kohta" baarin
metelissä. Päästyämme viimein takaisin partypaikalle olivat Timpsa & kumppanit
saaneet jo orgasmiserilavankin pystytettyä. Saimme Duetin kanssa murhaavia
katseita osaksemme, ja Timpsa kertoi syynkin: Lava oli kuulemma ollut
helvetin raskas pystyttää. Kannoimme muutaman pöydän ja Duetin tietokoneet
(Penttijumi + Amiga) ständille ja kasasimme ne sinne. Liikuntasalin
erästä laitaa komisti myös kolmen metrin korkeudessa koko seinän pituudelta
kulkeva parveke, jonne päätimme viedä switchin ja myöhemmin myös omat
tietokoneemme.
Puolen yön maissa Timpsa julisti menevänsä kotiinsa nukkumaan. Suolaa
minun unisille haavoilleni. Lähdimme kuitenkin Duetin kanssa viemään
Timpsan kotiinsa. Kotoaan Timpsa kaivoi samalla pari IP-osoitetta
joilla kuulemma voimme testailla verkon toimivuutta. Toivotettuamme
Timpsalle hyvät yöt oli jälleen aika suunnistaa kohti partypaikkaa.
Kävellessämme Timpsan pihan poikki autoa kohti Duet kuitenkin muisti
erään tärkeän seikan. "Nälkä!" Enempää sanoja ei sitten tarvittukaan.
U-käännös ja Timpsan ikkunaa koputtelemaan. "Timpsaaaa, anna meille
ruokaaaa!" Pahaa-aavistamaton Timpsa päästi meidät vielä sisään...
Jääkaappi oli rosvottu alta aikayksikön, eikä edes hedelmätarjotin säästynyt
nälkäiseltä organiserikaksikolta. Sitten olikin vuorossa pikainen
perääntyminen takaisin vapaa-aikakeskukseen.
Syötyämme oli vuorossa verkkokaapeleiden vetelyä, aluksi kellarin reitittimeltä
switchiin ja switchistä salin poikki lavalle. Kun kaapelointi oli kunnossa,
kävimme softapuolen kimppuun. Vajaavaisilla tiedoillamme sähelsimme sitten
verkkoa toimintakuntoon, aluksi Duetin Linuxiin. Alussa homma tuntui melkoisen
toivottomalta, mutta helpottui yllättävästi huomatessamme, että Duetin
kernelistä puuttui osa verkkotuesta. Kernelin käännön aikana otin
Duetin PCMCIA-verkkokortilla varustetun A1200:n käsittelyyni, ja
AmiTCP/IP 4.3:n avulla Amyn verkottaminen tuntui sujuvan ainakin jossain
määrin helpommin kuin Linuxin. Ainakin aikaa kului vain murto-osa. Joka
tapauksessa jonkin ajan kuluttua saimme jo pingailtua toisiamme, ja
kun broadcast-osoitteen pingailu kertoi myös mystisestä kolmannesta
koneesta, päättelimme sen toimivan gateway-koneena. Nyt pääsimme viimein
myös ulkomaailmaan. Joten ei kun irkkaamaan ja warettamaan. Ja nukkumaan,
sillä kello näytti aamukuutta.
Muutaman tunnin kuluttua oli vuorossa jälleen helvetillinen herätys
Timpsan potkiessa väsynyttä organigger-kaksikkoa hereille jo aamuyhdeksän
jälkeen. Vuorossa lisää säätelyä ja roudailua. Olin niin pahasti
univeloissani, etten enää jaksa muistaa, mitä kaikkea oikein teimme
kyseisenä perjantaiaamuna. Hämärien muistikuvien perusteella taisimme
käydä hakemassa Kannuksen lukiolta videoprojektorin. Mieleen syöpyi
myös organiserijääkaapin kantaminen. Timpsa oli nimittäin jostain
varastoistaan kaivanut ilmeisesti vanhan, mutta toimivan (ja ISON)
jääkaapin, joka päätettiin raahata partypaikalle. Vielä jääkaappia
kantaessani kirosin isoon äänen, jotta mitä helvettiä me tällä jääkaapilla
oikein tehdään. Myöhemmin sekin selvisi, ja olin iloinen siitä, että
jääkaappi tuli raahattua partypaikalle. Kaappissa tosin säilytettiin hieman
erilaista tavaraa kuin Timpsa ehkä alkujaan oli suunnitellut.
Puolen päivän maissa päätin ottaa aikalisän ja köröttelin silmät
puoliummessa kotiin. Yllättäen untakaan ei tarvinnut montaa minuuttia
odotella. Hädin tuskin jaksoin kännykkäni ajastimesta tilata herätyksen
puoli kolmeksi iltapäivällä.
Kännykän alkaessa piipittää puoli kolmen maissa totesin olevani
edelleen kuolemanväsynyt. Mieleeni alkoi hiipiä synkeitä ajatuksia
tietokoneiden, tai ainakin Amigani kotiin jättämisestä. Kokemuksen syvä
rintaääni tiesi kertoa koneiden pakkaamiseen tuhlaantuvan helposti puoli
tuntia, ja minulla ei ollut paljoakaan ylimääräistä aikaa saatikka energiaa.
Kolmen jälkeen kuitenkin voitin itseni ja aloin pakata koneita. Kuusnelosen
pakkaaminen ei ollut niinkään hirvittävä teko, kunhan sulloi kaiken
tarvittavan matkalaukkuun. Mutta Amigassa oli kiinni tuhat ja yksi
kaapelia, ja työpöydän alla majaileva johtoviidakko aiheutti sekin oman
lisänsä urakkaan. Mutta loppujen lopuksi kaikki tarvittava tietotekniikka
oli saatu kanniskeltua autoon, ja oli aika suunnistaa kohti Nivalaa, sillä
kyydissäni partyille matkasi myös Timor, muuan hyvä ystäväni. Päästyäni
perille muutamaa minuuttia yli neljän oli vuorossa pakkaussessio, joka
meinasi aiheuttaa masennusta. Koneet oli tungettu auton peräluukkuun alle
viidessä minuutissa. Perhanan PC-luuserit, pääsevät aivan liian helpolla.
Sitten nokka Sievin läpi kohti Kannusta.
Ennen Sieviä otimme Timorin kanssa puheeksi erään tärkeähkön seikan:
Kumpikaan ei ollut muistanut/kerinnyt/ymmärtänyt käydä Alkossa! Koska
Sievi on vain vajaan kuuden tuhannen asukkaan kärpäsenpaska kartalla,
ei siellä ole myöskään Alkon haarakonttoria. Ja partyillehan ei ilman viinaa
mennä! Toimintasuunnitelmaan tuli noin 30 kilometrin mutka Ylivieskan Alkon
kautta. Luojan kiitos oli perjantai, ja Alkotkin kuuteen asti auki, joten
kipaisin matkaevääksi puoli litraa Strohia ja toisen mokoman banaanilikööriä.
Kannukseen pääsimme sopivasti kuudeksi. Duet oli kuulemma ehtinyt jo
kaipaillakin meikäläistä. Ei liene vaikea arvata, että hommiinhan siinä
jouduttiin saman tien. Saliin oli poissaoloni aikana saatu kuljetettua
lukiolta pöydät. Duet oli lätkinyt saatavilla olleet hubit pöytien
päähän ja kiskonut niihin jo verkkokaapelitkin. Innokkaimmat partyilijat
oli jo päästetty koneidensa kanssa sisään, ja lisää ihmisiä valui sisään
pikkuhiljaa. Yhdessäkään pöydässä tosin ei vielä ollut sähköä. Samapa tuo,
sillä partyjen viralliseen alkamisaikaan oli vielä yli tunti. Kaikilla
muilla organisereilla tuntui olevan melkoinen kiire, ja kun Duet huomasi
meikäläisen seisoskelevan kädet taskuissa keskellä salia, tuli pikainen
komennus sähköjä vetelemään. Mikäpä siinä sitten enää auttoi. Timorin
avustuksella vetelin sähköjä pöytiin, ja sain jokaiseen pöytään sähköt
ennen deadlineä. Hassu juttu, miten kädet alkoivat haista rakennustyömaalta.
Mutta mitäpä sillä on väliä. Kun partyt virallisesti alkoivat, päätimme
Timorin kanssa pitää pienen hengähdystauon.
Mutta heti ulko-ovesta ulos päästyämme kimppumme hyökkäsi Juzdie/Coil,
joka kuulemma halusi kaksi koria olutta. Paikalle salakavalasti
saapunut Duet kuuli joka sanan, ja lisäsi: "Kori lonkkua maistuisi myös".
Ongelma oli vain siinä, että Duet oli totaalisesti perse auki. Lopulta
homma sovittiin niin, että Duet ja Timor ostavat lonkkukorin puoliksi.
Timor maksaa koko korin, minä maksan Timorille Duetin osuuden ja Duet
maksaa minulle sitten kun jaksaa. (Duet! Maksa siis se satanen _heti_
tai muuten....!) Kävimme sitten Timorin ja Juzdien kanssa paikallisessa
marketissa hieman ennen sulkemisaikaa hakemassa kolme koria sekalaista
ilolientä ja varastoimme ne väliaikaisesti pakun peräluukkuun
tietokoneiden sekaan. Sitten partypaikalle. Paku parkkiin hieman syrjempään
ja sivuovi auki -- HUPSISTA! Lonkkukori oli vauhdissa nojautunut
jotenkin hassusti sivuovea vasten, ja kun pahaa-aavistamatta avasin
oven, alkoi kori kallistua ilmeisenä aikomuksenaan kaatua. Salamannopeat
refleksini pelastivat korin täydelliseltä katastrofilta. Valitettavasti
kuitenkin kolme pulloa ehti ottaa matalalentoa määränpäänään parkkipaikan kova
asvalttipinnoite. Epävakaa laskeutuminen aiheutti kaksi kuolonuhria.
Kolmaskin vieri pitkin parkkipaikkaa ja päätyi pakun alle. Kaikeksi
onneksi paikalle kiirehti välittömästi Mehtaconeen pelastuspartio, ja Tak
onnistui kurkottamaan hengissä selvinneen pullon autoni alta. Päätimme
yksimielisesti, ettei kyseisen pullon tarvitse kärsiä enempää, ja
korkkasimme sen. Coilin ja parin muun paikallisen PC-groupin tungettua
kaksi koria olutta taskuihinsa ja kasseihinsa ja osan saman tien kurkusta
alas pantiin peräluukku lukkooon ja lähdettiin sisätiloihin. Itsekin
mietimme hetken mitä tehdä lonkkukorin kanssa. Sitten joku (Duet?) kaappasi
mukaansa sisätiloista ison kassin, lonkkukori survottiin sen sisään ja
kannettiin sisälle. Ja sisällä aseteltiin vaivihkaa organiserijääkaappiin
jähtymään.
Perjantai-ilta kului partykansan avittelussa ja sekalaisen orgasmisoinnin
merkeissä. Ohimennen kuulimme pihalla tupakoidessamme jonkun HiRMU-ihmisen
varastaneen salista erään pahaa-aavistamattoman PC-luusban
multimediakaiuttimet. HiRMUt näkyivät pystyttäneen leirinsä kauas toiselle
puolelle parkkipaikkaa, missä mokomat joivat, lauloivat ja turisivat
nuotiolla. Jano alkoi olla jo itselläkin, varsinkin kun joutui kuolaamaan
vierestä Mehtaconeen juopottelua. Eikä asiaa ainakaan helpottanut kyseisen
groupin jäsenten alituinen juomaseuran haikailu. Joka tapauksessa itsehillintä
oli melkoisen kovilla, ja osittain jo pettikin puolen yön maissa.
Kävimme nimittäin Timorin ja Duetin kanssa pakussa ottamassa pikkuriikkiset
maistiaiset lämpimiksemme. Itse olin saanut hädin tuskin nostettua lasia
huulilleni, kun Timpsa jälleen häiriköi kännykkänsä kanssa. Pitäisi kuulemma
pitää c64-musakompo. Sanoin polttavani tupakan loppuun ja tulevani sitten.
Maistiaistauon jälkeen oli siis aika kaivaa wanha kunnon kuusnelonen
peräluukusta ja painua musaskabaa pitämään. Ständillä oli jo valmiina
Duetin videomonitori, joten homman piti olla helppo. Pian selvisi, että
tarvitsin jatkojohdon RCA-kaapelilleni, mutta niitähän lavalla
hihhuloivilla DJ-sedillä varmasti olisi yllin kyllin. Kaapelin löytäminen
osoittautui yllättävän haastavaksi. Ilmeisesti syynä oli se, että vuorossa
oleva DJ oli osakkaana Juzdien hankkimissa kaljakoreissa. Tai ainakin
kuten Tomaz itse sanoi kaapelia etsiessään: "Vittu näistä hommista ei tuu
päissään yhtään mitään!" Kaapeli kuitenkin löytyi, ja nepakin saatiin
viriteltyä audiolaitteistoon. C64-musacompoon oli tullut määräaikaan
mennessä vain kaksi toisistaan melkoisesti poikkeavaa tuotosta.
Ensimmäisenä oli vuorossa Flex/Artline Designs sangen oldschool-tyylisellä
piisillään. Piisin aikana pyörivä scrolleri osasikin kertoa käytetyn
rutiinin olevan niinkin vanha kuin vuodelta 1990. Ja toisena oli vuorossa
Deetsay/Panic sangen ...mielenkiintoisella ... kokeilevalla kappaleellaan.
Piisien soittelun jälkeen pikaisesti nepa takaisin matkalaukkuun.
Samalla päätimme Duetin ja Timorin kanssa viimeinkin kantavamme omat
koneemme ylös parvelle. Ja kun koneet oli saatu paikalleen ja todettu
toimiviksi, oli kello vaivihkaa hiipinyt lähes kolmeen yöllä. Partyt
olivat jo kovastikin käynnissä, ja omalta osaltani tärkeimmät
velvollisuudet olivat jo takanapäin c64-compojen myötä. Janokin
alkoi olla suorastaan HiRMUinen, siispä nyt juomaan!
Painuimme siis kolmen miehen voimin pakuun juopottelemaan, minä, Timor ja
Duet. Ja kuinka ollakaan, alta aikayksikön myös Mehtacone (Tak, Phobic ja
Matti) ilmaantui paikalle nähdessään dA PoSSun ottavan kuppia ja hipsivät
sikaosastolle hekin juomaan lisää. Hetken kuluttua istuimme kaikki
sikaosastolla juopottelemassa ja turisemassa niitä näitä. Ja hauskaa
riitti! Jostain syystä muistini tästä eteenpäin on hieman huonossa kunnossa..
Myöhemmin sain kuulla Duetin käyneen aamuyöstä lisäämässä partysaliin pari
hubia lisää. Täytyy nostaa hattua, sillä vaikka mies oli kännissä, hän
sai kuulemma kaikki hubit toimimaan kertalaakista. Luulisin, että menin
itse nukkumaan noin aamuseitsemän maissa. Nukkumapaikkamme oli yläkerrassa
sijaitseva melko hiljainen huone, jossa oli ikkunat partysaliin ja jossa
sijaitsivat salin valo- ja ilmastointikytkimet. Ja uni maittoi.
Heräsin seuraavana päivänä yhden maissa kännykän pirinään. Kannuksessa asuva
setäni soitteli ja kutsui minut ja partyihin osallistuneen serkkuni syömään.
Krapuloissani mutisin luuriin tulevamme pian, ja kömmin pystyyn. Oloni ei
ainakaan vielä tuntunut hirvittävän vakaalta. Mutta toisaalta mahani muistutti
edellisestä kunnon ruokailusta kuluneen yli kaksi vuorokautta, joten nälkä
veti pisimmän korren. Alkoholia veressä tai ei, paku alle ja viiden kilometrin
huviajelun jälkeen oli vuorossa ruokailu. Syötyämme päätimme serkkupojan
kanssa, että eiköhän vielä mennä pikkuisen ruokalevolle.
Yllättäen nekin nokoset kestivät lopulta useita tunteja, päättyen kännykän
infernaaliseen pirinään. Timpsahan se siellä, kukapas muukaan. Ja takaisin
partypaikalle. Poissaoloni aikana oli kuulemma järjestetty pikainen
CD-levynheittokilpailu. Voittaja sai valita palkinnokseen joko pullon
olutta tai pullon limsaa. Voittaja oli kuulemma kuitenkin niin hirveässä
krapulassa, että valitsi suosiolla pullon limsaa. Amatööri. Partyt
jatkuivat, tosin valitettavasti ilman nettiyhteyksiä. Ilmeisesti
partysalin warettajat pistivät reitittimen niin tukkoon, että se ajoi
itsensä ja portit alas ja resetoi itsensä. Mikä parasta, kukaan
partypaikalla olevista ei omannut tietotaitoa kyseisen reitittimen
konfigurointiin, joten se siitä netistä. Ketäpä se olisi edes kiinnostanut.
Iltapäivälle oli päätetty järjestää myös musiikkikilpailujen uusintasoitot.
Taas jouduin neban kanssa räveltämään ja soittamaan piisit uudemman kerran.
Onneksi sen jälkeen ei enää hirvittävän paljoa pakollista tekemistä
ilmaantunut, ja keskityimme Timorin kanssa irkkailemaan. dRYsOFT oli
pystyttänyt lähiverkkoon oman surullisenkuuluisan irkkiserverinsä. Kyseinen
servo jäi jo Juhla IVb:llä mieleeni eräänä maailmankaikkeuden hitaimmista
servereistä. Mutta valinnanvaraa ei pahemmin ollut. Duet myös muistutteli
aika-ajoin jääkaapissa majailevasta lonkerokorista, josta joimme pullon
aina silloin tällöin. Lauantai-iltana kuultiin myös kuulutus kadonneista
multimediakaiuttimista...
Eräässä vaiheessa iltaa, kun olimme Duetin ja Timpsan kanssa tupakalla,
Mehtaconeen Matti tulee pihalle ilmoittamaan muutaman HiRMUn tyypin kiskovan
röökiä valohuoneessa, eli siinä huoneessa jossa sijaitsivat valokatkaisijat
ja jossa nukuimme edellisen yön. Juostuamme paikalle ilmoittivat paikalle
hetkeä aiemmin saapuneet järjestysmiehet yllättäneensä HiRMUn pojat
tupakoimasta kyseisestä huoneesta, komentaneensa jengin ulos ja lukinneensa
huoneen oven. Voi %$&$&$%! Nimittäin vapaa-aikakeskuksen mulkero pomo,
Erkki nimeltään, ei ollut suostunut antamaan kenellekään organiseriporukasta
paikan yleisavainta. Nyt emme siis päässeet enää säätelemään salin
valaistusta emmekä ilmastointia. Ja mikä parasta, makuualustamme olivat
kyseisessä huoneessa lukkojen takana! Minkäs teet? Lisää lonkeroa naamaan,
jospa se siitä vielä iloksi muuttuisi. Lauantai-iltana muutenkaan emme
enää jaksaneet mitenkään piilotella juomista. Organiseriporukka maleksi
pitkin ja poikin partypaikkaa lonkeropullot kädessä. Lauantai-iltana myös
joku partyvieraista huomasi vapaa-aikakeskuksen pihassa pönöttävän
lipputangon ja kävi kiskaisemassa Neuvostoliiton lipun salkoon. Wild- ja
graffacompot pidettiin puolen yön maissa. Mehtacone oli varautunut
koitokseen minkä lie kyhäelmän lisäksi piirtämällä Proxy -logon c64:lla
ja koalapainterilla. Graffacompon ollessa jo käynnissä saatiin kyseinen
piirros siirrettyä lerpulta Duetin PC:lle, ja emulaattorin avulla
siitä saatiin otettua kuvaruutukaappaus compon jo vedellessä viimeisiään.
Mutta tuotos ehti kuin ehtikin ajoissa kisaan (kyse oli parista minuutista)
ja kilpailija numero 11 kymmenestä saatiin näytettyä partykansalle. Yön
pikkutunneilla oli lopulta vuorossa demo- ja introskabat. Mikäli oikein
muistan, democompo alkoi joskus aamukuuden maissa, vaivaiset kolme ja
puoli tuntia myöhässä. Compojen jälkeen kiertelimme paikkoja Duetin kanssa
ja koitin itse miettiä missä saisi myös hieman nukuttua. Aamu oli valjennut
jo ajat sitten, ja päivänvalo toi myös hieman lisävalaistusta kadonneiden
multimediakaiuttimien kohtaloon. Norkoilimme Duetin kanssa aulan
infotiskillä, kun eräs partyilija käveli ovesta sisään multimediapönttöjen
kanssa. "Täällä kuulutettiin niistä kadonneista multimediakaiuttimista.."
Emme tienneet, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tai no ilmeisesti Duet tiesi,
kun ei miehellä pokka pitänyt enää alkuunkaan. Kysymyksen "Mistä löysit?"
vastaus kuului: "Jalkapallokentältä". Ja sen huomasi. HiRMUn
jalkapallomaajoukkue oli onnistunut tekemään jalkapalloilustakin
välineurheilua...
Itselleni uni maittoi huomattavasti enemmän kuin muille. Muut raukat
nousivat siivoamaan ja järjestämään partypaikkaa ennen puolta päivää, itse
julistin tarvitsevani unta, etten nukahtaisi rattiin. Kömmin pystyyn
iltapäivällä muistaakseni kolmen jälkeen. Partypaikka oli saatu
kiitettävästi siivottua, kiitos siitä mm. vapaa-aikakeskuksen omalle
siivoushenkilökunnalle, joka oli tullut avuksemme siivoilemaan. En
pitkästytä teitä enempää turisemalla joutavia siivoilustamme. Mainittakoon
kuitenkin, että salkoon vedetty punalippu oli ikävän heikkotekoinen, toinen
kiinnike nimittäin repesi ja sen seurauksena toinen puolisko narusta
tipahti alas. Sunnuntaiaamuna saimme siis todeta punalipun olevan tangossa
vielä jonkin aikaa, ellei sitten joku sankari kiipeä lipputankoon ja käy
hakemassa lippua alas. Jossain välissä sovimme myös, että Duet tulee
kotiini yhdeksi yöksi, joten Duet, Timor ja kasa tietokoneita sikaosastolla
karistimme Kannuksen tomut jaloistamme noin vuorokaudeksi.
Seuraavana päivänä oli jäljellä enää audiolaitteiden roudailua Kokkolaan ja
Ylivieskaan. Siinä samalla vaihdoimme Duetin ja Timpsan kanssa mietteitä
partyista. Tänä vuonna Proxyt olivat luonteeltaan lähes päinvastaiset viime
vuoteen verrattuna. Viime vuonna olin Proxyilla vain asiakkaana. Silloin
nimittäin mukanani oli h0l0gRaM, jonka kanssa olimme varustautuneet
tilaisuuteen sopivalla viinalastilla (puolitoista litraa kossua, 0.7l
viskiä ja litra väkevää viiniä), tänä vuonna lasti oli pienempi jouduttuani
organisointihommiin. Viime vuonna netti toimi (h0l0n kanssa sniffailimme
verkosta ison kasan sekalaisia salasanoja ja nuketimme raukkojen Winshit-
koneita sen verran ahkerasti, että Timpsa uhkasi takavarikoida
verkkokaapelimme), tänä vuonna ei. Viime vuonna partyilla oli helvetisti
sekalaisia järjestyshäiriöitä, tänä vuonna ei. Ainakaan paljoa. Esim. HiRMUn
annoimme koko viikonlopun juoda vaikka pääoven edessä, mikäli
siitä ei synny häiriöitä. Muutenkin periaatteena oli, ettei mitään
erityisesti kielletä, ja kielletään vasta sitten jos siitä syntyy haittaa
taikka häiriöitä. Party todisti ainakin sen, että skenemiehillä on aivot,
joita he osaavat myös käyttää. Häiriötä tuotti oikeastaan vain HiRMU
livahtaessaan sisätiloihin kiellettyyn paikkaan
tupakalle tai varastaessa viattoman Quakepeelon multimediakaiuttimet.
Jotkut jopa valittivat meininkiä liian lepsuksi! Hommasta menee
kuulemma jännitys mikäli ei ole mitään luvatonta mitä tehdä. Ilmeisesti
lipputangon kunnostamisen lisäksi muita odottamattomia kustannuksia ei
tullut, paikat pysyivät suurin piirtein ehjinä. Mutta mainittakoon vielä,
että partypaikalle ja sen välittömään läheisyyteen liimailtiin noin
miljoona kappaletta HiRMU-tarroja.
Vannoin sitä monta vuotta ennen Proxy'99 -partyja, ja nyt niiden jälkeen
vannoessani todella tarkoitan sitä: En koskaan, siis KOSKAAN aio osallistua
demopartyjen järjestämiseen. Järjestäminen vie aikaa ja vaivaa, ja joutuu
katsomaan vierestä kun muut ihmiset pitävät hauskaa. Muutenkin pahoin
pelkään, etten enää koskaan uskalla haukkua yksiäkään partyja paskaksi,
sillä silmäni ovat avautuneet sille helvetille, mitä partyjen järjestäminen
todellisuudessa on. Eikä hommasta saa edes mitään hyötyä. Kissa kiitoksella
elää. Mutta toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä...
Tässäpä kaikki tällä kertaa. Terveiset kaikille partyilla tapaamilleni
ihmisille, kuten myös kaikille jutussa esiintyville. Erityisesti
Mehtaconeen jengille.
--Pyksy
|
|
|